Reijo Ojutkangas

Namibian lähetystyöntekijä, Lääk,lis, päihdealan erikoislääkäri

Reijo Antero Ojutkangas

s. 27.6.1934

k. 10.12.2022

 

Namibiassa Onadjokwella 1977–78

Vaimo Aira, vihkijänä 2003 Oniipassa oli hyvä ystävä Festus Ashipala.

 

Elämäntyönä alkoholistien hoito

Reijo Ojutkangas tuli ylioppilaaksi Kannuksessa 1952, valmistui luonnontieteiden kandidaatiksi 1962 ja opiskeli lääketiedettä Sveitsissä ja Saksassa. Lääkäriksi Reijo valmistui 1970 ja laillistettiin lääkäriksi Suomessa 1971. Hän aloitti Porin Prikaatin päällikkölääkärinä ja oli sitten Yhtyneiden Paperitehtaiden työpaikkalääkärinä vuoteen 1975. - Reijo oli naimisissa kolme kertaa; ensimmäisestä avioliitosta syntyi neljä lasta.

Vuodet kuusikymmenluvun lopusta vuoteen 1976 eivät olleet Reijolle helppoja, sillä alkoholin liiallinen käyttö aiheutti pahoja ongelmia sekä työelämässä että etenkin yksityiselämässä. Apua hän sai ongelmiinsa läheisiltä sukulaisilta ja ystäviltä, joiden tuella ajatus raittiudesta alkoi itää. Tärkeä tekijä raitistumisen tiellä oli myös työnantajan hoitoonohjausjärjestelmä. Reijo raitistui lopullisesti ja työskenteli Hesperian sairaalassa 1976.

Reijo oli Lähetysseuran palkkaamana lääkärinä Ondangwassa, Namibiassa. Sen jälkeen hän meni töihin Göteborgiin syksyllä 1978 Nordhemin yleiseen alkoholistien hoito- ja kuntoutuslaitokseen. Punaisen Ristin lääkärinä hän keikkaili parin kuukauden ajan Zimbabwessa ja Kamputseassa ja palasi Göteborgiin, missä hän työskenteli vuoden 1981 loppuun. - Reijo perusti Etanoli-Median ja alkoi 1982 hoitaa alkoholistien katkaisuhoitoa ja kuntoutusta yksityisenä toimijana erikoistuen päihdelääketieteeseen. Katkaisuhoidossa hän käytti ilokaasua. Hän oli mukana Kalliolan klinikan perustamisessa Pellakseen, oli sen ensimmäinen lääkäri ja osaltaan tuomassa Minnesota-hoitoa Suomeen. Hoito nimettiin myöhemmin myllyhoidoksi.

Alkuaikoja väritti kiista alkoholismin virallisen hoidon ja Reijon henkilökohtaisten hoitotavoitteiden välillä. Reijon tavoite oli hoitaa alkoholisti täysin raittiiksi, kun taas virallinen tavoite oli kuntouttaa alkoholisti yhteiskuntakelpoiseksi. Alkoholistien hoitaminen ja kuntouttaminen oli tärkein osa hänen lääkärityötään päihdelääkärinä Ojutkangas Klinikalla. Näistä ansioistaan hän tuli tunnetuksi Suomessa ja ulkomaillakin. Tässä työssä hän toimi aina viime vuosiin saakka.

Perhepiirin kesäisiksi kohokohdiksi muodostuivat Reijon ja puoliso Airan syntymäpäivälounaat. Reijo oli sukurakas ja osallistui suvun juhliin aktiivisesti viime aikoihin saakka. Reijo piti matkustamisesta ja matkusti laajalti maailmalla. Hän rakasti lentämistä; hänellä oli lentolupakirja ja viimeiset merkinnät ovat vuodelta 2013. Sukulaiset ja laaja ystäväpiiri saivat nauttia Reijon terävistä huomioista, keskusteluista ja huumorintajuisesta seurasta. Uusin teknologia, internet, sähköiset lääkereseptit ja WhatsApp -puhelut hän hallitsi ja soitti aktiivisesti videopuheluita ja piti yhteyttä läheisiin.

 

Erkki Ojutkangas (Reijo Ojutkankaan poika, kuva myös hänen)