Salamat Masih

Rovasti, Hollolan kappalainen, hiihtoneuvos Salamat Masih syntyi Pakistanissa 22.6.1948 ja kuoli 8.9.2022 Hollolassa.

Salamat Masih vihittiin papiksi 1983 Mikkelissä, palveli pappina Lauritsalassa ja 1987 alkaen Hollolassa.

Hän oli Lähetysseuran työssä Tampereen hiippakuntasihteerinä 2003–2004. SLS:n johtokunnan jäsen hän oli 2001–2006. Eläkkeelle hän jäi 2013.

 

Rovasti Kosti Kallio kirjoittaa ystävästään:

”Kristityn perheen poika Salamat Masih oli kotoisin Pakistanista. Hän avioitui SLS:n lähetystyöntekijän, Pirkko Harrin, kanssa 1973. Suomeen muutettuaan hän vaimonsa kanssa oli ahkerasti mukana hengellisessä toiminnassa. Lähetystyö oli lähellä hänen sydäntään.

Oman toimensa ohella Masih oli eri herätysliikkeiden toiminnassa aktiivisesti mukana. Hän palveli vapaaehtoisena mm. Suomessa asuvien pakistanilaisten kristittyjen parissa. Monia toimituksia hän hoiti pyydettäessä.

Masih oli hyväkuntoinen liikkuja, juoksi maratoneja ja harrasti pitkän matkan hiihtoa, josta hän sai hiihtoneuvoksen arvonimen. Eläkepäivillään hän aloitti golfin harrastamisen.

Elyn hallitus hyväksyi toukokuussa 2022 yhdeksi lähetystyön tavoitteeksi Pakistanin kirkkorakennushankkeen, jonka Masih lupasi käytännössä hoitaa. Hän pääsi hyvään alkuun keräyksen tiedottamisessa. Mutta sitten tapahtui odottamaton käänne. Taivaallinen Isä näki viisaaksi kutsua Masihin kesken golfkierroksen sairaskohtauksen kautta Taivaan kotiin.”.

Viimeksi pelatessani golfia hänen kanssaan hän esitteli itsensä pilke silmäkulmassa ryhmämme uudelle jäsenelle: ”Olen Salamat Masih. Nimeni muistaa hyvin suomen kielen salama-sanasta!”

 

Pastori Miika Masih kirjoittaa isästään:

”Hän oli monelle tuttu seurakunnan tilaisuuksista, jumalanpalveluksista, kirkollisista toimituksista, retkistä ja matkoista. Seurakuntatyön lisäksi Salamat toimi Hollolan kunnanvaltuutettuna ja oli näin mukana kunnan päätöksenteossa ja alueen kehittämisessä. Hän tuli monelle tutuksi myös hiihtoladuilla, juoksulenkeillä tai golfkentällä.

Salamatilla oli elämänsä aikana monia luottamustehtäviä ja hän jätti oman jälkensä kirkkoon, politiikkaan, moniin yhdistyksiin, järjestöihin ja erilaisiin verkostoihin. Hän haastoi, kutsui ja innosti ihmisiä mukaan. Hän oli usein käynnistämässä ja saattamassa valmiiksi erilaisia projekteja.

Salamatin viimeisin projekti liittyi kirkon rakentamiseen hänen kotikyläänsä Pakistanissa. Tuossa muslimikylässä asuu 27 kristittyä perhettä. He eivät enää mahdu kodeissaan yhdessä kokoontumaan. He tarvitsevat kirkon. Projekti oli jo hyvässä vauhdissa, kunnes Salamat yllättäen kuoli.

Kaiken edellä kuvatun lisäksi Salamat oli isä, puoliso ja isoisä. Hän oli kiinnostunut ihmisistä ja ajatteli lähtökohtaisesti toisista ihmisistä hyvää. Hän pyrki elämään elämäänsä muita varten. Nyt, hänen kuolemansa jälkeen, me lähiomaiset olemme saaneet huomata, että Salamat Masih on jättänyt jäljen laajaan joukkoon ihmisiä. Hänet muistetaan. ’Te loistatte kuin tähdet taivaalla, kun pidätte esillä elämän sanaa.’  Fil.2:15-16. ”.

 

Kirkko Pakistaniin keräys - Salamat Masih.

Maksu saaja: Evankelinen Lähetysyhdistys ELY ry. Tili: POP FI26 4747 0010 1553 49, Viesti: Kirkkorakennushanke Pakistanissa, (Oma nimi, seurakunta)

 

Matti Palmu