Seija Molina

Portugalin ja Tansanian lähetystyöntekijä, rovasti, TT, VTM

Seija Marjatta Molina (s. Skyttä) 2.2.1943-19.10.2023,

 

SLS:n kotimaan työssä 1969, puolisonsa Orlandon kanssa Portugalissa 1978, Tansaniassa 1979–1982

 

 

Otteita pastori Maikki Viljanen-Pihkalan puheesta siunaustilaisuudessa:

Skytän perheen iltatähden koti oli Karjalankannaksella Hiitolassa. Evakkomatka vei Vaasan seudulle ja edelleen Ulvilaan. Vanhempien puheissa koti oli aina Hiitolassa.

Seija pohti sekä oikeustieteen että teologian opiskelua. Teologian opinnot veivät mukanaan, vaikka 1960-luvun alussa näköpiirissä ei ollut pappeutta, lehtorinkin tehtävät olivat vasta avautumassa.

Seija toimi lehtorina parikymmentä vuotta ennen kuin pappeus avautui myös naisille.

Työtoverien mukaan Seija oli viisas, hyvä johtaja, jämpti, leppoisa, helposti lähestyttävä esihenkilö, antoi vastuuta ja kannusti. Hän kantoi vastuuta kirkosta myös luottamustoimien ja yhdistysten kautta, ja toimi pappisasessorina. Ehkä Seijan siro, hauraskin olemus antoi väärän viestin. Seija oli äärettömän rohkea nainen ja teologi. Hän ei ollut kovaääninen melskaaja, vaan sitkeä kirjallisesti lahjakas ihminen, joka uskalsi sanoa suoraan.

Seijasta ei voi puhua ilman Orlandoa. He olivat yksikkö, tiivis pari, jotka rakastivat ja täydensivät toisiaan. 1960-luvulla syttynyt rakkaustarina herätti puheita, ehkä paheksuntaakin. Nuori suomalainen teologinainen ja venezuelalainen katolinen pappi kohtasivat Englannissa. Kutsu Jumalan työhön vei Hollantiin, Yhdysvaltoihin, Chileen, Portugaliin, Tansaniaan.                     

Kulttuurien myllerryksessä ja töiden paineessa Seija antoi perheelle turvaa ja kiireetöntä aikaa yhdessäoloon. Seija-äidin tarinat, kertomukset, suomen kieli kotikielenä, Kalevalan lukeminen ja suomalaiset ruuat toivat tietoisuutta suomalaisista juurista. Tasa-arvon vankkumaton kannatus, jokaisen ihmisen kunnioittaminen taustasta riippumatta ja Seijan maailmankatsomus vaikuttavat edelleen; Jumalan maailmassa kukaan ei ole sivullinen.