Tapani Malinen

Tapani Malinen syntyi Teuvassa 25.6.1947 ja kuoli 8.12.2021 Lahdessa.  Tapani kasvoi Teuvan Horon kylässä, jossa hänen lapsuudenaikanaan oli vahva hengellinen herätys meneillään - nuoria ja aikuisia tuli uskoon. Hilja Aaltonen oli yksi hengellisistä vaikuttajista. Tapani kertoo TV7 haastattelussa, miten hänelle nuorena tulivat yllättäen sanat, että sinusta tulee lähetystyöntekijä ja sairaanhoitaja. Tapani hakeutui kuitenkin puusepänkoulutukseen Seinäjoelle ja sitten työhön Sastamalaan, jossa kuitenkin vähitellen kävi ilmi, että hän kärsi pölyallergiasta eikä voisi enää jatkaa tuota työtä. Hän sitten opiskeli mielisairaanhoitajaksi ja kiinnostui lähetystyöhön lähtemisestä. Lähetysseurassa suhtauduttiin myönteisesti kyselyyn, mutta kehotettiin opiskelemaan sairaanhoitajaksi. Niinpä hän ensimmäisenä miehenä haki Lahden Diakoniaopistoon opiskelemaan sairaanhoitajaksi ja valmistuttuaan toimi sairaalatyössä teho-osastolla ja myös osastonhoitajana ja suoritti myös erikoissairaanhoitajatutkinnon.

Puolisonsa Ullan kanssa he tulivat sitten lähetyskurssille ja sairaanhoitajina heille esitettiin lähtemistä Pakistaniin Tankin sairaalaan, mutta sinne ei saatu lupaa. Jordanian luterilaisen kirkon pastori vieraili Lähetysseurassa ja sattui ruokapöydässä Malisten vastapäätä. Kun vierailija kuuli, että he olivat sairaanhoitajia, hän kysyi, ettettekö voisi tulla arabiankieliseen työhön hänen kirkossaan? Viesti meni johtajille ja heidät lähetettiin 1982 Betlehemiin Beit Jalan oppilaskotiin, jossa he toimivat 1982-87 vastaten terveydenhuollosta ja oppilaiden vapaa-ajan toiminnoista, hengellisestä kasvusta ja pyhäkoulutyöstä. Arabia oli heidän työkielensä.

Kotimaan jakson jälkeen he alkoivat opiskella hepreaa, koska siirtyivät työhön 1988-2009 Jerusalemiin ja Ramallaan  eli diakonia- ja evankelioimistyöhön. Tapani toimi myös Lähetysseuran työkeskuksen isäntänä. Kun vuonna 1991 Israeliin tuli Venäjältä  1,3 miljoonaa juutalaista ja lisäksi Aasiasta valtavasti rakennustyöntekijöitä työn painopiste siirtyi evankelioimistyöhön ja Raamattujen levittämiseen eri kielisinä. Maahan tulleiden tulkkina toimiminen kuului myös tehtäviin- se oli sosiaalista työtä ja evankeliumin esillä pitämistä. Työtilanne oli haastava, mutta myös merkittävä uusi askel kun kansat kokoontuivat Jerusalemiin. Tapani tunsi innostavana ja mielekkäänä tämän tehtävän.  Kotimaahan palattuaan Tapani toimi hetken kotimaantyössä ja jäi sitten eläkkeelle seurasta. Hän työskenteli kuitenkin vielä Lahdessa saattohoidon kehittämishankkeessa.