Päivi Vanne

Päivi Irmeli Vanne syntyi 29.7.1962 Tansaniassa Itetessä ja kuoli 20.11.2021 Helsingissä. Hän oli lähettiperheen lapsi, joka aloitti koulunkäynnin  Arushassa ja Moshissa. Suomeen palattuaan hän kävi ensin emäntäkoulun ja sitten kolmivuotiset maalariopinnot, joissa hän erikoistui sisustusmaalariksi. Hän teki kymmenisen vuotta työtä pääkaupunkiseudulla sisustus- ja koristemaalarina ja oli hyvin taitava alallaan. Monia historiallisia rakennuksia hän oli entisöimässä.

Vuonna 1999 hän kävi Lähetysseuran lähetyskurssin ja seuraava vuonna hänet lähetettiin 2001 Tansaniaan Mwanzaan, jossa hänen vastuullaan oli työ naisten, lapsien ja nuorten keskuudessa. Päivi nautti työstään, toimi ahkerasti ja solmi yhteyksiä myös katulapsiin kaupungeissa vieraillessaan. Hän toimi työalueella kuutisen vuotta.

Kotimaahan palattuaan Päivi kärsi osin työalueella koetuista sairauksista, mikä vaikeutti hänen työssä toimimistaan. Hän oli myös hyvin eläinrakas-toi kaksi isoa koiraa tuliaisina Tansaniasta. Päivi toimi mm Lähetysmuseossa ja näyttelyssä avustajana ja jäi osa-aikaeläkkeelle sairauden vuoksi. Päivin terveydentilan huonontuessa hän intensiivisemmin turvautui Jumalan turvaan ja rakkauteen. Hän rukoili aktiivisesti läheisten, ystävien ja tuntemattomien puolesta. Koko elämänsä hän oli nauttinut ruoanlaitosta, kasveista ja taideprojekteista. Nämä harrastukset tukivat hänen hyvinvointiaan sekä toivat arkeen kauneutta ja estetiikkaa. Päivi löysi elämästään uusia ulottuvuuksia kirjojen kautta. Hän tilasi kirjastosta jopa 40 teosta kerrallaan ja tutki maailman ihmeitä, harrastuksiin liittyvää, henkisen elämän kulmakiviä.

Eveliina Rožnovski (os.Kovelo):

Muistoni lähetyskurssiystävästäni Päivistä

Olin Päivin kanssa samalla Suomen Lähetysseuran lähetyskurssilla vuonna 2000 syksyllä. Asuimme ns. Sinkkulassa Lähetyskodilla. Meitä asui siellä viisi naista. Jokaisella oli oma huone. Yhteisiä tiloja oli keittiö ja olohuone. Yhteinen asuminen valmisti meitä ehkä parhaiten lähtöön niihin tehtäviin, joihin olimme menossa. Itse asiassa Päivin hengellinen tuki oli ainakin minulla parasta, mitä sain niihin aikoihin, vaikka oli meillä hyviä Raamattutunteja kurssillakin.  Jaan nyt kaksi asiaa, jotka erityisesti ovat Päivistä jääneet mieleen ja joilla on vaikutusta tähänkin päivään.

Ensin se vitsikkäämpi. Meillä oli ”Sinkkulassamme” jaetut yhteisten tilojen siivousvuorot. Kerran näin Päivin imuroivan kiivaan kiukkuisesti olohuonettamme. Sieltä hän huudahti: ” Taivaassa ei ole pölyä!” ja kikatti sitten päivimäiseen tapaan tokaisunsa päälle. Tätä muistan usein kotonani siivotessa. Taivaassa ei ole pölyä!

Toinen muistoni liittyy omiin kipuiluihini rukouselämäni suhteen. Jaoin Päiville toivettani ja haluani kyetä rukoilemaan jotenkin pitkäjänteisemmin ja keskittyneemmin, varsinkin kun nyt olin lähetystyöhön lähdössä.  Päivi kysyi, että osaanko rukoilla kielillä. Siihen vastasin kieltävästä. Olin kyllä kuullut rukouskieltä, lukenut siitä ja yrittänyt ymmärtää. Sanoin vaan, ettei minussa ole mitään nappia, jota voisin painaa saadakseni rukouskielen. Ei sen saaminen ainakaan omasta halustani kiinni ole. Haluaisin sen, mutta nähtävästi se ei ole minulle tarkoitettu, vastasin. Sitten Päivi kertoi minulle, miten rukouskielen voi saada: ”Ei siihen mitään ihmeitä tarvita. Riittää kun pyydät sitä Jumalalta. Sinun pitää sen jälkeen vaan käyttää itse äänihuuliasi. Ei rukouskieli ole mitään sellaista, että Jumala liikuttaa suutasi ja antaa äänen. Se pitää sinun tehdä. Ei se sen kummempaa ole.” Hämmentyneenä hiippailin omaan huoneeseeni, jossa sitten istahdin sängylleni ja toimin Päivin neuvojen mukaan: Pyysin Taivaan Isältä rukouskieltä (lisäsin pyyntööni, että anna sen olla joku oikea kieli eikä vaan kaksi sanaa) ja käytin itse suutani ja äänihuuliani. Sain rukouskielen. Mitään humausta taivaasta ei kuulunut. Päivin yksinkertaista neuvoa olen muillekin jakanut, ja monilla se on toiminut. Tämä hengellinen eväs on auttanut minua siitä lähtien eri tilanteissa.

 Päivi pursusi aina elämäniloa ja jakeli painokkaita mielipiteitä eri asioista. Hän ei koskaan esittänyt mitään. Oli aito oma itsensä. Vuosia myöhemmin satuimme asumaan aika lähekkäin pääkaupunkiseudulla. Harvakseltaan tapasimme. Päivin kanssa keskustelut olivat aina syvällisen hengellisiä. Hän osasi lempeäsi haastaa Jumalasuhteen hoitamisessa. Opin häneltä paljon. Jään kovasti kaipaamaan Päiviä, vaikka tiedän hänen olevan nyt parhaassa mahdollisessa paikassa.