Yllätyksiä opetusvälinevarastossa

Kati Keski-Mäenpää: Yllätyksiä opetusvälinevarastossa.
Suomen Lähetysseura 2017. 125 s.

Kuluvana vuonna Suomen Lähetysseuran työ Etiopiassa täyttää 50 vuotta. Paljon on vettä virrannut Batenassa senkin jälkeen, kun ”Hukkakoskeen” rakennettiin vesioinas, joka nosti vettä Heton kukkulalle, johon rakennettiin Synodin hallinto- ja koulutuskeskus. Vesi virtasi kohta valmistuneiden uusien lähetystyöntekijöiden hanasta sisään koteihin samaan aikaan, kun kaupunkilaiset vielä kuljettivat vettä aasien kantokoreissa tai naisten selässä olevilla ruukuilla koteihinsa. Heille matka oli kuitenkin monin verroin pidempi kuin meille Batenan lähellä asuville. 

Tällä johdannolla haluan vain sanoa, että 50 vuodessa maailma on muuttunut myös Etiopiassa ja eritoten Hosainassa. Pienestä, motorisoitujen kulkuyhteyksien ulottumattomissa olevasta kyläpahasesta on kasvanut suurehko yliopistokaupunki, jonne on rakennettu nykyaikainen pikitie. Monet lähettipolvet ovat jo tehneet Hosainassa tehtävänsä.

Sittemmin Suomen Lähetysseuran lähetit ovat olleet merkittävässä osassa työn avaamisessa Dessiessä, 400 km Addiksesta pohjoiseen. Monet ovat olleet kirkon keskustoimiston palveluksessa Addiksessa ja jotkut myös Mekane Yesus -seminaarissa, kirkon korkeimmassa opinahjossa, jonka filiaali, tosin itsenäisenä yksikkönä, toimii myös Hosainassa. Kirkon jäsenmäärä on kasvanut vuoden 1970 jäsenmäärästä, jonka arvioin olleen silloin vähän päälle sadantuhannen, kahdeksaan ja puoleen miljoonaan

Luokanopettajapariskunta Kati ja Markku Mäenpää ovat uuden vuosituhannen alussa astuneet Etiopian lähettien kunniakkaaseen ketjuun ja tukeneet osaltaan Mekane Yesus -kirkon kasvua, uskaltaisinko sanoa välillisesti, koska he eivät ole olleet suoranaisesti julistustehtävässä. En kuitenkaan sano tätä vähätellen. Jos Etiopian koululaitosta pystyy kehittämään ja antamaan sille uusia virikkeitä, se on moninkertaisen hatunnoston aihe. Kati kertoo pääasiassa omasta työstään, ”peruskoulun” opetusmenetelmien tehostamisesta, Markun toimen MY-seminaarin musiikinopettajan työstä jäädessä sivuosaan. Itse asiassa Kati kertoo itsekin osallistuneensa musiikin opetukseen, ainakin musiikin teorian osalta.

Minäkin opetin Hosainan suomalaisessa koulussa säveltapailua 80-luvun alussa ja pidin pientä, vaatimatonta orkesteria. Asia on siis minulle hyvin tuttu. Yritin myös opettaa laulua ja musiikkia raamattukoulussa, olinhan tuonut mukanani matkaharmonin ja kitaran Suomesta. Kantapään kautta opin sen, minkä Keski-Mäenpäät kaiketi osasivat ja lähtökohtaisesti, että Etiopiaan ei kannata siirtää länsimaista musiikkia eikä laulutyyliä. Huomasin siis musiikin saralla joutuneeni opettajasta oppilaan paikalle.Keski-Mäenpäät ymmärsivät antaa arvostusta Etiopian omille musiikkikulttuureille.

Opettajantoimi johti Katin hankkimaan luvan yhden kyläkoulun opetusmenetelmiin tutustumiseen ja sitä kautta myös opetusmenetelmien tehostamiseen. Perinteisesti opetustyö perustuu vanhaan ja yleiseen opetustapaan, jossa opetusta mitataan sillä, mitä opettaja opettaa, eikä sillä, mitä oppilas oppii. Kun luokkakoot lähentelevät sataa eikä liitutaulun lisäksi muita opetusvälineitä ole, oppilaslähtöinen opettaminen voi olla vaikeaa. Opetushallitus on asettanut nimittäin ne tiedolliset tasot, joihin pääseminen edellyttää opettajavetoista tietojen vyöryttämistä, menipä opetus sitten ”jakeluun” tai ei. Jossakin etiopialaisessa koulussa löytyy opetusvälinevarastosta myös sellaisia esineitä, jotka yllättävät suomalaisen opettajan. Paljastamatta jujua voi antaa vihjeeksi, että sellaisia näkyy kirjan kansikuvassa.

Kirjoittajan kuvauksesta käy ilmi, että Etiopiassa on pyrkimystä opetustapojen kehittelyyn. Ongelma on siis myös Etiopian opetusviranomaisten tiedossa. Opetusmenetelmien esittelyssä tulee esille sekä oppilaissa että opettajissa tapahtuva innostus. Sekä opettaminen että oppiminen muodostuvat hauskemmiksi tapahtumiksi, kun oppiminen tapahtuu leikkien ja pelien avulla sekä oppilaiden välisenä vuorovaikutuksena. Oman haasteensa muodostaa perinteinen etiopialainen kulttuuri, jossa opettajan ja oppilaiden välillä on pitkä etäisyys ja opettajalta edellytetään kaiken tietämistä.

Nopeassa ajassa tapahtuu edistystä ihan silmin nähden. Kati Keski-Mäenpää alkaa työstää etiopialaisesta koulutyöstä väitöskirjaa, joka johtaa tutkijan omalle tielleen. Alajärven kunnassa oleva opettajanvirka saa vähän odottaa, kun tutkija anoo määrärahoja ja käy Tampereen yliopiston opiskelijoidenkin kanssa tutustumassa Etiopian kouluoloihin. Väitöstilaisuus on suunniteltu tapahtuvaksi  23.2.2018. Kasvatustieteellisen väitöskirjan nimi  on "Towards Student-Centred Pedagogy: Action Research with Ethiopian Village School Teachers". Väitös tapahtuu siis englanniksi, onhan vastaväittäjäkin kotoisin Dar es Salaamin yliopistosta Tansaniasta.

Työhön liittyvien ongelmien ohessa lukija saa ”maistiaisia” Etiopian olosuhteista ja kulttuurista. Valitettavasti maisemia on vaikea nähdä kirjan sivuilta, mutta voi edes kuvitella. Kati oli Etiopiassa perheineen vuosien 2001-2012 aikavälillä yhteensä 7 vuotta.

Ilpo Perttilä