Mietiskelyä viime viikkoina

Heikki Mustaniemi, kuva SLS/Marjatta Kosonen

Heikki Mustaniemen kolumni 12.5.2010 Koillissanomissa

Viime viikkojen tapahtumat maailmassa, niin meidän ihmisten kuin luonnonkin aikaansaamia, ovat panneet ajatukseni hyvin ristiriitaisille uomille. Parin viikon takainen lomamatkani Rodokselle sai niihin myös aikamoisen aikaperspektiivin historiaan jopa 4 000 vuoden ajalle. Ensinnäkin koko loma uhkasi peruuntua Islannin tulivuoren purkaukseen. Lähtöpäivän aamuna sain kuitenkin tiedon lentojen alkamisesta.

Kyllä me ihmiset olemme sittenkin aika pieniä kaikkine tietoinemme ja taitoinemme luonnon rinnalla. Siitä ovat osoituksena tulivuoren purkaus, joka lamautti melkein kokonaan meidän eurooppalaisen yhteiskuntamme, Haitin ja Chilen maanjäristykset ja viime viikon toukokuiset lumimyrskyt Ranskassa ja Saksassa. Siihen tuli lisäksi ihmisten aiheuttama valtava öljytuho Karibialla ja viimeksi nyt ahneiden pankkiirien ja politiikkojen aikaansaama koko eurooppalaista talousjärjestelmää uhkaava kriisi.

Luonto panee ihmisen pienelle paikalle

Maanjäristysuhka tuli konkreettisesti esille lukiessani Rodoksella hotellin ohjeesta, miten toimitaan mahdollisen maanjäristyksen tapahtuessa. Kyllähän maa on järissyt täällä Kuusamossakin ja hiukan enemmän vielä asuessani Tansaniassa Itä-Afrikan hautavajoaman reuna-alueella. Mutta ne olivat vain pieniä tärähtelyjä. Samoin tunsin itseni hyvin pieneksi ollessani usein lomalla Namibian rannikolla Swakopmundissa. Siellä harrastuksenani oli tyrskyonginta. Kun siellä pohjoiseen päin jatkuvalla autiolla rannalla heitteli onkea, jonka paksuun siimaan oli sidottu raskas lyijypaino ja pari isoa koukkua sillinpalat kuminauhalla sidottuina kauas rantatyrskyjen taakse ja jäi odottamaan nykäystä, niin mietti usein, mikä minä pieni ihminen oikeastaan olen. Takana oli yli sadan kilometrin levyinen maailman kuivimpiin autiomaihin kuuluva Namibin autiomaa ja edessä valtava Atlantin valtameri ja tuhansien kilometrien päässä Etelä-Amerikan ranta.

Rodos on valloittajien historiaa

Rodoksen lomaan palatakseni: siellä sai tosiaankin aikamoisen annoksen historian kertausta monen tuhannen vuoden ajalta hyvän oppaamme kautta. Vaikka saari on kohtalaisen pieni, vain noin 1 400 neliökilometriä, on se ollut historian melskeissä monen valloittajan kohteena, koska se sijaitsee kolmen maanosan kulmauksessa. Vanhimmat kaupungit on perustettu reilut 3 000 vuotta sitten. Itse Rodoksen kaupungin ikä on yli 2 300 vuotta. Rooman ja Bysantin valta kesti yhteensä yli 1 200 vuotta, kunnes Johanniittain ritarikunta valloitti saaren 1300-luvulla sen tultuaan karkotetuksi Pyhältä maalta ristiretkien jälkeen. Osmanien valtakunta valloitti saaren 1522 ja he olivat vallassa aina vuoteen 1912, jolloin Italia tuli puolestaan valloittajaksi. !943 Saksa otti saaren italialaisilta ja liittoutuneet sitten heiltä vuonna 1945. Saari liitettiin Kreikkaan 1947.

Uskonnot elävät sulassa sovussa

Valloittajien mukana vaihtui aina uskontokin: hellenistien uskonto, Olympusvuorella asuviin jumaliin uskova, vaihtui kristinuskoksi, sitten tuli islaminusko, ja osmanien valtakauden loputtua italialaiset toivat kristinuskon takaisin, mutta sen roomalaiskatolisessa muodossa. Saarelaiset kuitenkin pysyivät ortodokseina ja se näkyy vahvana tänäkin päivänä. Kreikkalaisista kuuluu ortodoksiseen kirkkoon edelleenkin 98 % väestöstä, mikä todellakin myös näkyy aivan tavallisessa arkielämässäkin. Mikä minua erityisesti ilahdutti oli se, että vallanpitäjien uskonnon vaihtumisista huolimatta kaikki uskonnot elivät aina sovussa keskenään. Vieläkin Rodoksen vanhaa kaupunkia kierrellessäni erotti uskontojen eri kaupunginosat toisistaan. Oli kristittyjen, juutalaisten ja islamilaisten omat kaupunginosat. Kuvaavaa oli mielestäni oppaamme kertomus omasta kouluajastaan ja esimerkiksi uskonnonopetuksesta hänenkin koulussaan. Uskonto kuului ilman muuta opetusohjelmaan ja islamilaiset oppilaat olivat tietenkin vapautettuja ortodoksisista uskontotunneista. Useimmat islamilaiset oppilaat kuitenkin tulivat mukaan heidän tunneilleen, eikä siinä kuulemma huomattu mitään erikoista. Siinä olisi oppimista myös meidänkin suvaitsevuuskasvatukseemme. Meille lähetystyöntekijöille asia ei ole lainkaan uusi, sillä monesti ymmärretään se, että eihän uskonnon opettaminen ole vielä mitään käännyttämistä, vaan vain tiedon jakamista ja on hyvä asia tutustua myös toisenlaisiin uskontoihin ilman että se heti muuttaisi omaa uskoani.

Kaikki on suhteellista

Kaiken tuon jälkeen omat kotimaiset tiedotusväineiden paisuttelemat uutiset tuntuvat aika turhauttavilta. Kyllähän politiikkojen ja muutamien muiden esille tulleet väärinkäytökset - usein kuitenkin vasta epäillyt - pitää tietenkin tulla tietoon, mutta pitääkö niistä aina tehdä suuria kohujuttuja, jotka sitten muodostuvat ihmisten mielissä jo totuuksiksi? Jos sitten kohutut jutut osoittautuvatkin myöhemmin suurimmaksi osaksi perättömiksi, niin korjaus on useimmiten hyvin pienenä juttuna joskus paljon myöhemmin. Leimakirveen käyttö on siirtynyt metsäammattilaisten käsistä sensaatioita hakeville tiedotusvälineille.