Imaamin todistus

Eero Junkkaalan kiertokirjeestä 15.9.2010 (julkaistu kirjoittajan luvalla)

Tapasin Yusufin evankelistakurssilla. Hän kertoi tarinansa ja se oli niin koskettava, että haluan jakaa sen teille. Yusuf syntyi muslimiperheeseen. Myös hänen isovanhempansa olivat muslimeja. Lahjakas poika pantiin koraanikouluun, jossa hän ennen pitkää oppi Koraanin 30 lukua ulkoa arabiaksi. Sisältöä ei tarvinnut ymmärtää, sillä tekstin resitoiminen riitti. Ennen pitkää hän pääsi moskeijaan rukouksen johtajaksi, imaamiksi. Hänen tehtävänään oli seistä toisten rukoilijoiden edessä toistamassa Koraanin sanoja. Takana suorissa riveissä olevat toiset rukoilijat lausuivat määräajoin "aamen", vaikka hekään eivät ymmärtäneet sanotun sisältöä. "Allah ei osaa muuta kieltä kuin arabiaa", Yusuf sanoi.

Myöhemmin Yusufille tuli mahdollisuus käydä muitakin kouluja. Hän sai työpaikan valtion virastosta ja avioitui musliminaisen kanssa. He saivat kolme lasta. Tämä avioliitto ajautui kriisiin ja Yusuf otti avioeron islamin lakien mukaan. Pian sen jälkeen hän rakastui naiseen, joka oli luterilainen kristitty. Voidakseen mennä tämän kanssa naimisiin Yusyf edellytti, että vaimon oli käännyttävä islamin uskoon. Tämä suostuikin vaihtamaan uskontoaan ja häät pidettiin islamilaisin menoin.

Myöhemmin Yusuf vaurastui ja alkoi viettää sellaista elämää, johon kuului paljon alkoholin käyttöä. Raha toi ystäviä ja vaikutusvaltaa. Jossain vaiheessa valtio ryhtyi vähentämään virastojen työntekijöitä ja leikkaukset veivät myös Yusufilta työpaikan. Perhe jossa nyt oli neljä uutta lasta, muutti toiselle paikkakunnalle ja elanto piti hankkia maanviljelyksellä ja polkupyörien korjaamisella.

Kun minareetista kaikui aamuisin rukouskutsu, Yusufin vaimo lähti moskeijaan rukoilemaan. Eräänä päivänä tytär sanoi Yusufille: "Isä, tiedätkö, että äiti ei käykään aamuisin moskeijassa, kuten hän sanoo, vaan kirkossa?" Mies ei ollut uskoa korviaan, mutta päätti seuraavana aamuna seurata salaa vaimonsa puuhia. Ajatus raivostutti häntä niin paljon, että hän otti mukaansa viidakkoveitsen, jotta voisi tappaa vaimonsa. Hän varjosti vaimoaan etäältä ja toden totta, tämä meni kirkkoon. Ovella vaimo huomasi miehensä seuraavan ja riensi nopeasti huoneeseen, jossa pappi ja seurakunnan vanhimmat olivat. Yusuf ryntäsi vihaisena perässä ja huusi: "Miksi olette tehneet minun vaimostani luopion?" Sakastin väki oli hetken peloissaan, kunnes pappi katkaisi hiljaisuuden sanomalla, että Tansanian lakien mukaan jokainen saa valita oman uskontonsa, kunhan ei riko lakia. "Sinun vaimosi ei ole rikkonut lakia, joten hänellä on oikeus tulla tänne", pappi lausui ja jatkoi: "Sinäkin olet tervetullut kirkkoomme. Tule katsomaan, miten rukoilemme. Ei sinun tarvitse vaihtaa uskontoasi."

Itselleenkin yllätykseksi Yusuf jäi istumaan takapenkkiin juuri alkaneeseen jumalanpalvelukseen. Kun kirkon tapojen mukaan tuli se hetki, jolloin ensikertalaiset esitellään, Yusuf yritti piiloutua toisten taakse. Pappi pyysi kuitenkin ystävällisesti Yusufia lausumaan tervehdyksen. Kaikki tiesivät, kuka tämä tunnettu kotikylän muslimi oli. Yusuf nousi seisomaan ja sen sijaan, että olisi lausunut oman tavanomaisen tervehdyksensä Allahin nimeen, hän kuuli itsensä sanovan kristittyjen tervehdyksen: "Bwana Yesu asifiwe!" "Herra Jeesus olkoon ylistetty!" Seurakuntalaiset alkoivat vimmatusti taputtaa kuultuaan tällaisen häkellyttävän lauseen Yusufin suusta.

Jumalanpalveluksen jälkeen Yusufin viha oli laantunut ja jokin uusi outo tunne oli tullut tilalle. Hän pyysi papilta Raamattua. Kotiin mentyään hän alkoi tutkia saamaansa kirjaa. Hän aloitti Ensimmäisen Mooseksen kirjan alusta ja lukiessa into ja kiinnostus kasvoivat koko ajan. Sitten hän muisti, että Raamatussa oli kaksi osaa, ja siirtyi lukemaan Matteuksen evankeliumia. Evankeliumin loppuluvut Jeesuksen kärsimisestä, kuolemasta ja ylösnousemuksesta puhuttelivat kovasti. Kuinka voi joku kärsiä tällä tavalla toisten syntien puolesta? Ja että noussut kuolleista! Muhammed on vielä haudassaan, mutta Jeesus on noussut ylös. Vähitellen kristinuskon sanoma alkoi osoittautua vahvemmaksi kuin islamin.

Kolmen kuukauden kuluttua erikoisesta kirkkokokemuksestaan Yusuf pyysi, että hänet kastettaisiin. Pappi epäröi ensin, mutta Yusuf kysyi, että jos hän nyt kuolisi, kuolisiko hän kristittynä vai pakanana. Hetken mietittyään pappi suostui kastamaan heti. Yusufin kastepäivä oli 31.10.1999. Pitkään Jeesuksen opit ja Muhammedin opit kulkivat mielessä siten, että teki mieli vertailla, kumpi on parempi. Jeesuksen tuoma ilo ja elämänmuutos kuitenkin saivat yhä enemmän tilaa. Vanhat muslimiystävät sanoivat tuttavuutensa täysin irti. Tämä merkitsi melkoista yksinäisyyttä, mutta toisaalta elämä kristittyjen parissa toi paljon uutta tilalle. Vaimo oli äärettömän onnellinen tästä ratkaisusta. Myöhemmin Yusufin vanha äitikin tuli kristityksi.

Yusuf pääsi opiskelemaan kristinuskon perusasioita ja sisimmässä oli kova palo päästä todistamaan uudesta uskosta. Hän saikin tilaisuuksia julistamiseen ja neljä vuotta kasteensa jälkeen hänen kutsuttiin seurakunnan evankelistaksi. Vähitellen vanhat muslimiystävät ovat alkaneet jälleen tervehtiä. "Minulta ei ole mitään puuttunut", Yusuf sanoo iloisena hymyillen. "Enää ei mene rahaa turhuuksiin ja vaikka sitä ei ole paljon, on kuitenkin riittävästi. Kun etsin ensin Jeesusta, saan kaiken muunkin."